Hanke

Taustatietoa & haasteita

Puurakentamisella saavutetaan korkeita energiatehokkuusarvoja, millä on kasvavaa painoarvoa rakennusmateriaalien markkinoilla. Tästä seuraa, että innovatiivisissa puuntyöstömenetelmissä tarvittavien taitojen ja sovellusten kysyntä on korkeaa EU:n rakennusmarkkinoilla. Rakennusalan työnantajat näkevät kuitenkin aukon rakennussektorin työntekijöiden ja oppisopimusharjoittelijoiden työpaikalla oppimisessa (WBL) saamien taitojen ja tietojen ja työpaikoilla tarvittavien puuntyöstötaitojen välillä.  Tiukat saneerausvaatimukset ja menettelytapaohjeet, joiden tavoitteena on vauhdittaa olemassa olevien rakennuksien muuntamista (esim. rakennusten energiatehokkuusdirektiivin nojalla), sekä merkittävien uusien markkinoiden nopea ilmaantuminen (esim. vihreä rakentaminen) kasvattavat tätä osaamisaukkoa entisestään.

Ammatillisen työpaikalla oppimisen hyödyntäminen innovatiivisiin puuntyöstömenetelmiin perehtymiseksi on ratkaisevan tärkeää rakentajien osaamisen päivittämisessä, jotta heidän osaamisensa olisi rakennus- ja saneeraussektorin nykyisten ja tulevien energiatehokkaiden ratkaisujen vaatimalla tasolla.

 

Hankkeen tavoitteet


1. Kehittää uutta koulutussisältöä (ts. työpaikalla oppimisen koulutusmateriaaleja) energiatehokkaan puurakentamisen menetelmistä ja sovelluksista.
2. Kehittää opetusmateriaaleja, ammatillisen koulutuksen integraation yleisohjeita ja laatia kouluttajan opas ammatillisen koulutuksen tarjoajille, jotta uudet puuntyöstöteknologiat ja prosessit saataisiin integroitua heidän käyttämiinsä työpaikalla oppimisen ohjelmiin ja oppisopimuskoulutuksen tarjontaan.
3. Parantaa yhteistyötä ammatillisen koulutuksen tarjoajien ja yritysten välillä, millä luodaan oppijoille tilaisuuksia soveltaa saatuja tietoja ja taitoja todellisissa työskentelytilanteissa.

Keskeisimmät saatavissa olevat tulokset

O1 UPWOOD – työpaikalla oppimisen tuotokset

Selvitetään, millaisia energiatehokasta, innovatiivista puuntyöstöteknologiaa ja nykyisiä rakennusteollisuuden alan oppisopimuskoulutuksia koskevia vaatimuksia työpaikoilla tosiasiallisesti ilmenee.


O2 UPWOOD-opintopaketit ja avoimet koulutusmateriaalit

Työpaikalla oppimisen moduulirakenteisen opinto-ohjelman kehittäminen, mihin sisältyy koulutusmateriaalien ja integraatiota koskevien yleisohjeiden laatiminen ammatillisen koulutuksen tarjoajille ja rakennussektorin työnantajille. 


O3 Verkko-opetuskokonaisuudet

Verkko-opetuskokonaisuuksien kehittäminen, tarkoituksena auttaa nykyisiä ja tulevia rakennustyöntekijöitä ja työpaikalla oppimisen piirissä olevia harjoittelijoita saavuttamaan uusia taitoja ja kokemusta.


O4 Puitekehys ympäristöelementtien yhdistämiseksi rakennussektorin työpaikalla oppimisen opinto-ohjelmiin ja sertifiointijärjestelmiin

Yhteyden luominen tämän kumppanuushankkeen, ammatillisen koulutuksen tarjoajien, työnantajien ja menettelytapaohjeiden laatijoiden (päättäjien) välille laatimalla raportteja ja hyväksyttämällä ne näillä toimijoilla.

E1 – E5 UPWOOD-tiedotuspäivät

 
 
 

Euroopan komission tuki tämän julkaisun tuottamiseen ei tarkoita sitä, että sisältö, joka kuvastaa pelkästään
tekijöiden näkemyksiä, saa kannatusta, eikä komissiota voida saattaa vastuuseen niiden sisältämien tietojen
mahdollisesta käytöstä.

Yhteystiedot:

Mag. Visnja Koscak

Holzcluster Steiermark GmbH

T +43 (0) 316 - 58 78 50 - 220  

Koscak@holzcluster-steiermark.at

© UPWOOD hanke